Mikä olisi hyvä tunti ensikertalaiselle?
Meillä yhtenä tärkeimmistä asioista on yksilöllinen ohjaus ryhmässä. Se tarkoittaa sitä, että voit tulla ensikertalaisena mukaan mille tahansa aikataulutunnillemme – ohjaaja antaa kaikilla tunneilla erilaisia vaihtoehtoja, joista jokainen voi valita itselleen sopivan tavan ja tason tehdä.
Ei myöskään kannata säikähtää, jos ensimmäisellä kerralla erilaiset liikkeet ja koreografiat ei luonnistu täydellisesti ja tuntuu kuin olisi kaksi vasenta jalkaa. Uudelle lajille kannattaa aina antaa muutama kerta, joiden aikana tutustut lajiin ja tulet tunnin kanssa tutuksi. Yleensä alamme oppimaan ja omaksumaan asioita kunnolla noin kolmen kerran jälkeen, joten sen verran kertoja kannattaa omistaa aina tietylle treenille. Totta kai voit myös sujahdella eri tunneillamme mielesi mukaan!
Jos pohdit ja haluaisit tuumailla yhdessä, mikä tunti olisi sinulle sopiva ensimmäiselle kerralle tai mitkä tunnit olisivat paras yhdistelmä sinun liikunnallisiin tavoitteisiisi, ota rohkeasti meihin yhteyttä!

Pitääkö tunneille varata paikka etukäteen?
Varaa tunnille aina paikka etukäteen. Varaus onnistuu ajanvarauksen kautta täällä. Iltatunneille paikka tulee varata viimeistää 4h ennen tunnin alkua. Aamu- ja aamupäivän tunneille 12h ennen tunnin alkua.
Miten perun tunnin?
Jos et jostain syystä pääsekään varaamallesi tunnille, muistathan perua varauksesi (onnistuu kirjautumalla varausjärjestelmään) 3h ennen tunnin alkua. Aamu- ja aamupäivän tuntien kohdalla 11h ennen tunnin alkua. Jos unohdat perua varauksesi, jumppakerta veloitetaan kortiltasi.
Mitä tarvitsen mukaan tunneille?
Tunneille tarvitset mukaan mukavat liikuntavaatteet ja kengät (paitsi jooga- ja ilmajoogatunneille), juomapullon eikä toki hikipyyhekään ole pahitteeksi. Näiden lisäksi roppakaupalla liikunnan iloa ja naurua!
JÄIKÖ JOKIN VIELÄ MIETITYTTÄMÄÄN?
Laita viestiä tai soita – olemme sinua varten!
[email protected]
040 130 6165
Lämpimästi tervetuloa Omppuun!
Terveisin, Outi ja Ompun huippuopet
Laita viestiä tai soita – olemme sinua varten!
[email protected]
040 130 6165
Lämpimästi tervetuloa Omppuun!
Terveisin, Outi ja Ompun huippuopet